Lainaa.com

Yleinen

Mörköjä ja vapautta!

26.10.2011, halivili

Huomentapäivää!

En tiedä jaksaako kukaan lukea tai olla kiinnostunut minun koiruuksistani, mutta ajattelin silti kertoa taas jotain.

Tänä aamuna emäntä oli päättänyt taas viedä ne ihanat pehmikkeet lattialta ulos (puhuvat matoista) ja otti esiin  sen huutavan hirvityksen, joka imee sisäänsä kaiken. Vili pelkää sitä, minäkin kai joskus pelkäsin, mutta nyt olen aikuinen ja ohitin vain sulavasti sen hirvityksen liikkeet ja pysyin poissa tieltä. Yritin luoda Viliin pientä rauhallisuutta omalla käyttäytymiselläni, mutta eihän se auttanut. Tuskin itse olin pentuna samanlainen, vai mitä?

No ei siinä vielä kaikki.. sitten emäntä keksi alkaa heiluttamaan pitkin lattiaa sellaista märkää hapsullista kapinetta. Senkin väistän jo sulavasti, vaikka villinä pentuaikoina minulla oli tapana kuvitella, että se on maailman ihanin lelu tai vaaniva mörkö. Ja sitähän sitten jahdattiin. Nykyään Vili saa hoitaa sen homman. Emäntä ei vain jostain syystä tunnu tykkäävän.. mikä lie?

No.. päivän kohokohta taisi olla ehdottomasti kun pääsimme sinne ihanaan aidattuun paikkaan jossa saa juosta vapaana (sanovat koirapuistoksi)! Siis saa juosta vapaana.. mikä sen ihanampaa! Ensin oltiin siellä Vilin kanssa kaksin.. tietenkin emäntäkin oli mukana mutta siis meitä koiria ei ollut muita (tämä oli muuten Vilin ensimmäinen kerta puistossa). No siinä haisteltiin ja juostiin, mutta sitten sinne saapui kahden ihmisolennon kanssa kaksi uutta tuttavuutta. Minä aloitin heti pienen keskustelun heidän kanssaan, mutta kun tämä pieni smalltalk oli ohi, päätimme aloittaa armottoman kilpajuoksun. Sitten ne vieraat ihmiset heitti meille keppiä ja oli lystiä. Vili ei alkuun oikein ollut innoissaan.. hyvä ettei emännän syliin kiivennyt. Aikansa se rääpäle sieltä katseli meidän leikkiä, mutta tuli sitten mukaan itsekin. Minähän sanoin sille että turha täällä on pelätä.

Kotiin päästyämme, valtasimme eteisen, jonne on hyvä rojahtaa koko pituudeltaan, koska siellä on viilein nukkua.. *haukotus*… ZzZzZz…

t. Hali

, , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *