Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Viikon antimia!

04.11.2011, halivili

Moikka kaikki!

Nyt onkin harmillisesti jäänyt pari päivää välistä kirjoittamisen osalta, mutta kun aina tuota ohjelmaa on järjestetty niin paljon, että eihän tässä nyt millään kerkeä. Nyt onneksi kerkeää!

Tällä viikolla sitä on tullut puuhailtua vaikka mitä jännää! On tehty ihanan pitkiä kävelylenkkejä.. ja onneksi ei olla kertaakaan noustu sen kamalan mäen päälle. Ihan huokaisen helpotuksesta! Eilenkin oli niin mukavaa käydä emännän kanssa kävelemässä kun aurinko paistoi!! Ja oli niin mukavan viileä ilma. 🙂 Oli minun pakko kyllä matkalla hieman ihmetellä sellaisia minikokoisia ihmisiä (lapsiako ne oli.. niinku ihmisten pentuja?), jotka ohitettiin. Ne juoksenteli ja riehu siinä ympäriinsä niin pitihän niitä vähän katsella että mitähän tässä tapahtuu.

Sit yhtenä päivänä käytiin emännän kotona kyläilemässä (siellä oli synttärit!!) ja me saatiin juosta ulkona vapaana, ihanaa! Välillä tuntu että on ihan pakko päästä ulos, ihan pakkoooo! Ovi vaan auki (olen harjaantunut siinäkin huomattavasti ;)) ja ulos! Käsky kyllä kuului aika nopeasti takaisin sisälle, ja eihän siinä voinut muuta kuin totella, mutta saatiin me olla toki ulkonakin! Isäntä heitteli meille palloa ja minä kun sen kiinni aina sain (Vili on vähän hidas vielä) niin enhän minä siitä heti luovu. Vähän piti aina kauttarantain tuoda se takaisin. 😉

Se kyllä vähän harmitti kun nuo ihmisolennot söi siellä sellaista herkullisen näköistä juttua (olikohan se täytekakku) ja me ei saatu yhtään maistaa! Kovasti kyllä toin itseäni tykö ja katselin kaikkia kaihoisasti silmiin, mutta eivät ne heltyneet. Höh! Synttärit on kyllä huippukivoja, minullakin on ollut jo synttärit kahdesti ja saan silloin jotain erikoisherkkua ja uuden lelun!! Kyllä sitä kelpaa vietellä syntymäpäiviä.. Vililläkin on ensikesänä ekat synttärit! 🙂

Onhan me tälläkin viikolla jouduttu parina päivänä olemaan vähän aikaa kahdestaan, mutta hyvin me on pärjätty! Oikein mallikelpoisesti, ainakin omasta mielestäni. 🙂

Ja niin, onhan me Vilin kanssa joka aamuiset ja iltaiset painimatsitkin otettu. Ja pari kertaa päivälläkin! Eilenkin oli semmonen riehuntavimma meillä, että meinas kyllä ne matot ja huonekalut olla vähän tiellä. 🙂 No matot me Vilin kanssa siirrettiin sujuvasti nurkkiin, mutta eihän ne huonekalut mihinkään siirry.. pari kertaa jos pää vähän kolahti pöytään tai tuolin jalkaan, mutta ei se meidän menoa haittaa, päinvastoin! Tuntuu, että siitä saa vain lisää virtaa. 😉 Ja ääntähän ei säästellä. Yleensä minä ärisen päällä ja Vili vinkuu alla.. tai sit Vili aukoo päätään niin paljon, että minä joudun ärähtämään vielä kovemmin ja sit se osaa olla hiljaa vähän aikaa. 😉

Mutta, nyt on viikonloppu ihan nurkan takana, joten hauskaa sellaista jokaiselle! Tehkää pitkiä kävelylenkkejä, riehukaa, syökää ja nukkukaa paljon! Koiruudet jatkukoon!

t. Hali

, , , ,


Yksi vastaus

  1. THK sanoo:

    Ihanan koiramaista menoa! 🙂 Kuonopusu täältä pohjoisesta meidän kahdelta valkoiselta karvakasalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *