Nyt on jäänyt yksi päivä välistä kirjoittamisen osalta, mutta ei hätiä. Tänään on nimittäin PAKKO kirjoittaa, koska tänään oli varmasti viikon paras päivä!
Päästiin nimittäin parhaitten koirakamujeni luo leikkimään pitkästä aikaa. Siis oikeesti tosi pitkästä aikaa! Tajusin jo kavereiden kotiin vievälle tielle käännyttäessä, että nyt mennään kamujen luo. Ilmoitin siitä sitten Vilillekin! Alkuun piti vaihtaa kuulumiset puolin ja toisin kavereiden kanssa, mutta sen jälkeen oli mahtavaa leikkiä ja pistää juoksuksi. Saatiin hetki telmiä ulkona, minä sain olla vapaana, mutta kamut joutu olemaan kytkettynä, joten oli parempi mennä sisälle, ettei ihan sotkeuduta hihnoihin. Sisällä se remuaminen vasta alkoikin! Voin kyllä sanoa, että ne ns. matot, olivat pahasti välillä tiellä. Siksi ne varmaan siinä leikin tiimellyksessä löysivät pian paikkansa nurkista ja seinien vierestä. Vili oli taas niin emännän ja isännän perään, että voi hyvänen aika! Me kaikki käytiin vuoronperään sille sanomassa, että tulisi mukaan leikkiin.Sieltä se turvasta katseli aikansa meidän muiden riehumista, mutta pian sekin pikku rääpäle järkiintyi ja tuli leikkimään meidän kanssa.
Tuntui Vilillä ja meidän kavereista nuorimalla (joka on vieläpä tyttö) leikki luonnistuvan ihan parhaiten, ainakin nuo viihtyi yhdessä. 🙂 Emäntä, isäntä ja ne muut ihmisolennot tuntuivat puhuvan, että ne oisivat ihan ku joku nuoripari.. mikä lie sekin?
No, joka tapauksessa me lekikittiin niin paljon ja niin kauan että lopulta kaikki olimme ihan väsyneitä. Ja kuumakin meinasi olla! Vettäkin piti juoda ihan litratolkulla.. osa vedestä taisi löytää tiensä lattiallekin leikin tiimellyksessä. 🙂 (vähän jos leuka vuotaa..)
Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja pitihän sieltä kamujenkin luota lähteä pois. Minä kyllä lähdin ihan kiltisi matkaan, mutta Vili yritti hieman laittaa vastaan. Taisi se tyttö olla niin kiinnostava 😉
Nyt ollaan kotona ja rupesipa nukuttamaan kun sai syödä taas mahankin täyteen. Jos sitä näkisi vaikka unta kavereista ja niiden kanssa leikkimisestä. Taidan ottaa suunnaksi eteisen ja mötkähtää sinne. Siellä on samalla hyvä vartioida taloa, eipähän kukaan tule tai mene ilman, että minä tiedän! 😉
♥ Hali