Lainaa.com

Yleinen

Niitä päiviä…

27.10.2011, halivili

Iltapäiviä kaikki emännät ja isännät!

Tämä päivä oli taas NIITÄ päiviä. Aamulla sekä isäntä että emäntä heräsivät ihan luvattoman aikaisin vaikka minua olisi nukuttanut niin paljon. Pakkohan sitä lopulta oli nousta ja lähteä isännän kanssa ulos aamutoimille kun alkoi tuo nimeni jankuttaminen kyllästyttää.

Sisälle päästyämme minulle iski sitten ihan armoton nälkä. Lopulta saimme ruokaa ja voi että se maistui hyvältä, kukapa voisi vastustaa ruokaa! Vilin ruoka kyllä vaikuttaa aina paljon mielenkiintoisemmalta, mutta hillitsen kuitenkin itseni ja tyydyn omaan annokseeni. Minun ruokavalioni kun on niin tarkka, olen niin allerginen. Ja sitten ruokaani laitetaan joka aamu semmoinen outo valkoinen juttu.. (kuulema lääke ettei minua kutita). Otan sen aina kiltisti.. muutaman kerran emäntä on pakko syöttänyt minulle lääkkeen, kun olen yrittänyt olla ovela. Olen huomannut että parempi syödä se ruuan kanssa niin pääsen vähemmällä. 😉

Niin siis itse asiaan.. emäntä ja isäntä siis nousivat aikaisin. Saimme RUOKAA. Ulkoilimme. Ja sitten meidät jätettiin kahdestaan! Ihan niin vain.. ja ulkonakin oli vielä ihan pimeää. Kyllä siinä oli taas ihmettelemistä. Mutta voin kertoa, että olimme kiltisti, ihan totta! Päivä kyllä tuntui pitkältä, olimmekin päättäneet vaihtaa yhden ihmejutun paikkaa (semmoinen jonka päällä ihmiset istuu, joku rahi tai jotain sinnepäin?).. eihän sen tarvitse ikkunan alla olla, parempi paikka on keskellä huonetta. Ja Vili.. se kun on vielä niin pieni ja emäntä ja isäntäkin tulivat kotiin vasta tosi pitkän ajan päästä.. niin parit pissathan sen piti tehdä. Ja se oli Vili, turha ajatellakaan että yritän vain vierittää syyt toisten niskoille. Minähän olen jo iso tyttö, aikuinen. 🙂

Mutta voi sitä riemua kun emäntä ja isäntä tulivat kotiin. Ja vielä yhtaikaa! Siis tuntui että me ei pysytä turkeissamme. Päästiin ulos ja saatiin RUOKAA! Mutta minun vatsani on pohjaton ja päätin varmuuden vuoksi istua vielä ruokapöydän vieressä ja katsoa suloisimmalla ilmeelläni, mutta eihän sieltä mitään ruokaa heru. Niinkuin harvoin muulloinkaan. Mutta aina kannattaa kokeilla!

Nyt kelpaa sitten köllötellä ja nukkua koko ilta (kun kaikki on kotona), ja juuri kun emäntä ja isäntä haluaisivat rueta nukkumaan niin voidaan Vilin kanssa aloittaa armoton paini.. olen kyllä huomannut että se ei ole hirveän suotavaa, mutta aina kannattaa kokeilla! 😉

Tällainen päivä tänään.. saa nähdä mitä jännää huomenna on vuorossa. Emäntä ainakin jo lupaili, että käytäisiin oikein pitkällä lenkille.. JES, sitä odotellessa. Huomiseen!

t. Iso tyttö Hali

, , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *